Think Twice – informaatiolukutaitoa TikTokissa nuorilta nuorille!

Saksalaisen uutistoimiston DPA:n koordinoimassa Think Twice -hankkeessa tehdään informaatiolukutaitovideoita nuorilta nuorille.

Faktabaari on tuottanut hankkeessa kolme videota:

Paljon väärää tietoa

Harhaanjohtava informaatio leviää nopeasti - juuri nyt liikkeellä on paljon vääristeltyjä väitteitä esimerkiksi konfliktista Israelissa ja Gazassa. Etenkin nuorille sosiaalinen media on tärkeä informaation lähde, myös Suomessa (ks. esim).

NewsGuardin syksyllä 2022 tekemässä TikTok-hakukokeessa lähes 20 prosenttia ensimmäisistä 20 näytetystä ajankohtaisaiheita käsitelleestä videosta sisälsi vääriä tai harhaanjohtavia väitteitä. Tämä on tilanne alustalla, joka on monelle Z-sukupolven edustajalle olennainen osa arkea ja jota moni käyttää nykyisin hakukoneena.

Verkossa tarvitaan kykyä osata arvioida kriittisesti lähteitä ja tunnistaa vääristellyn informaation varoitussignaalit. Tämä on tullut entistäkin tärkeämmäksi ChatGPT:n ja Midjourneyn kaltaisten generatiivista tekoälyä hyödyntävien työkalujen yleistyessä. “On entistä vaikeampaa erottaa mikä on aitoa ja totta. Tutkimusten mukaan etenkin nuoret tarvitsevat tukea verkkotekstien, kuvien ja videoiden luotettavuuden arvioinnissa”, Faktabaari EDU:n vetäjä Kari Kivinen sanoo.

Mikä Think Twice -hanke?

Mutta miten nuoret voitaisiin parhaiten tavoittaa? Miten heidän informaatiolukutaitoaan voidaan kehittää? Näihin kysymyksiin pyrkii osaltaan vastaamaan nyt alkava eurooppalainen Think Twice -hanke, jossa Faktabaari on mukana.

 “Hankkeen tavoitteena on edistää nuorten kriittistä digitaalista lukutaitoa Faktabaarin nuorten tekemien videoiden ja infograafien avulla - tavoittaa kohderyhmän nuoret heidän omassa verkkoympäristössään”, Kivinen kuvaa Think Twicea. 

Hanketta koordinoi Saksasta yksi maailman isoimmista riippumattomista uutistoimistoista, DPA (Deutche Presse-Agentur), joka on myös merkittävä faktantarkistaja ja panostaa rinnalla mediakasvatukseen. Think Twice konsortioon osallistuvat DPA:n kanssa faktantarkistustaustalta pioneerityötä tehneet mediakasvattajat Suomesta ja Espanjasta. Mukana ovat Faktabaarin lisäksi Kataloniassa aktiivinen Verificat sekä moneen maahan vakaan säätiörahoituksen osalta  toimintansa levittänyt Lie Detectors, jonka kotipaikka on Brysselissä. 

Hankkeessa kehitetään nuorille työkalupakki, joka on sovellettavissa ja käytettävissä kansainvälisesti. Hankkeessa tuotettavia videoita tekevät Faktabaarin ja yhteistyökumppaneiden nuoret työntekijät, joten videot ovat nuorilta nuorille. Videoita jaetaan oppimis- ja opetusmateriaaliksi, ja ne on tarkoitettu myös opettajien käyttöön. Videoiden tuottamista varten luomme virtuaalisen uutistoimiston, jossa Z-sukupolven nuoret voivat osallistua videokonferensseihin ja työpajoihin.

“Think Twice mahdollistaa kokeiluja ja vertailevan lähestymisen yritettäessä tavoittaa  Z-sukupolvea kiinnostavia formaatteja ja heitä osallistavia lähestymistapoja”, Faktabaarin perustajajäsen Mikko Salo arvioi. “Faktabaari antaa hankkeessa vastuuta nuoremmille tiimimme jäsenille lähtien TikTok-kanavaamme alkuvuodesta 2023 vetäneelle Otto Heinoselle. FactHacker-Hackathonissa saimme jo hyvää palautetta  aiemmista  videosisällöistämme jatkoa varten. Sen pohjalta Faktabaarin uutta tarjontaa muun muassa tekoälyn osalta voidaan Think Twice puitteissa nyt välittää nuorilta nuorille - ennakkoluulottomasi”, Salo iloitsee. 

Hanke on EU:n rahoittama ja kestää syyskuun 2025 loppuun. Faktabaari tekee hankkeessa yhteistyötä suomalaisen verkostojensa kanssa osana digitaalisen infomaatiolukutaidon jalkauttamista.

Eurooppalaisen hankkeen materiaalit kerätään tänne: http://stop-thinktwice-check.eu Suomenkielinen materiaali jaetaan ensisijaisesti Faktabaarin TikTok-tilillä (linkki Tiktokiin) sekä osana tätä päivitettävää blogia osana DIL-kokonaisuutta.

DPA:n tiedote ThinkTwice -hankkeen ensimmäisistä videoista: https://www.dpa.com/de/think-twice

Lisätietoja:

edu(at)faktabaari.fi

DPA:n tiedote saksaksi hankkeesta: https://innovation.dpa.com/2023/10/13/think-twice-warum-dpa-auf-medienkompetenztipps-im-handyformat-fuer-die-generation-z-setzt/

Hanke on Euroopan unionin rahoittama. Esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat kuitenkin vain kirjoittajan/kirjoittajien omia eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanoviraston (EACEA) näkemyksiä ja mielipiteitä. Euroopan unionia tai tuen myöntävää viranomaista ei voida pitää niistä vastuussa.

Blogia päivitetty 18.12. hankkeen ensimmäisillä videoilla ja 1.3.2024 toisella ja kolmannella videolla.

edu@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.