Faktabaari arvioi kesälomien alla viisi ajankohtaista kirjaa, jotka auttavat ymmärtämään informaatiomyllerrystä.
Mitä on kognitiivinen sodankäynti? Millaista informaatiovaikuttamista Yhdysvallat harjoittaa? Entä tiedätkö, miten tekoälyjärjestelmät seuraavat toimintaasi verkon syövereissä? Muun muassa näitä kysymyksiä on käsitelty tuoreissa kotimaisissa tietokirjoissa, joista Faktabaarin toimitus ja yhteisö poimivat arvioitaviksi viisi. Listasta voi löytää ajankohtaista luettavaa kesälaitumille tai laiturinnokkaan. Faktabaari julkaisee lisää kirjakatsauksia myöhemmin. Edellisen kirjakatsauksen julkaisimme joulukuussa 2025.
Teemu Häkkinen, Miriam Hautala & Dominic Saari (toim.): Kognitiivinen turvallisuus – ihmismieli vaikuttamisen kohteena (Gaudeamus 2026).
Kognitiivisessa sodankäynnissä vaikutetaan vastaanottajien ajatteluun, tilannekuvaan, uskomuksiin ja käyttäytymiseen. Väyliä ovat tunteet ja erilaiset ajatteluvirheet, joita nopeatempoisessa sosiaalisessa mediassa on helppoa ruokkia vaikkapa vaalien aikana. Niiden avulla voidaan manipuloida yksilöiden itseymmärrystä tai kokonaisten kansakuntien päätöksentekoa.
Jyväskylän yliopiston KILPI-hankkeen (2023–2024) tuottama artikkelikokoelma pureutuu teemaan yli 20 tutkijan voimin. Hankkeessa kehitettiin kognitiivisen ja informaatiopsykologisen turvallisuuden opetusta ja tuotiin yhteen aihepiirin tutkimusta. Tärkeä työ näkyy teoksessa, joka tarjoaa lukijalle 16 artikkelin monitieteisen kattauksen kognitio- ja sotatieteistä viestintään ja kansainväliseen oikeuteen.
Kognitiivinen sodankäynti on käsitteenä alkanut syrjäyttää 2020-luvulla informaatiovaikuttamista ja psykologista vaikuttamista sotatieteiden ja turvallisuuspolitiikan sanastossa. Tutkijoiden mukaan informaatio on pintakerrosta ja kognitiivinen sodankäynti ulottuu syvemmälle mieleen ja tunteisiin, aina aivojen tiedostamattomiin prosesseihin asti.
Kuten Dominic Saari kirjassa toteaa, käsitteellinen siirtymä on lähtöisin Naton tutkimusorganisaatioista, joissa on hahmotettu kybervaikuttamisen ja tekoälyn luomaa murrosta neurotieteen keinoin. Sysäyksen uudelle tutkimusaallolle on antanut autoritaaristen valtioiden ja etenkin Venäjän vaikuttaminen.
Kirjaa lukiessa näkökulmia on kiinnostavaa peilata 1900-luvun propagandatutkimukseen. Esimerkiksi sen uranuurtajiin kuulunut Walter Lippman kehitti 1922 stereotypian käsitteen kuvaamaan maailmasta luotuja yksinkertaistuksia, joihin toimintamme nojaa. Nykyajan kognitiotieteilijät puhuvat skeemoista, mielen sisäisistä malleista, jotka voivat olla hyvinkin pysyviä – ja joita vaikuttajat hyödyntävät. Samoin tunteiden, kuten pelon ja vihan lietsonnan merkitys on tunnettu jo pitkään.
Mikä on muuttunut sadassa vuodessa? Informaatioympäristömme on mullistunut ja vaikuttamista voidaan nyt kohdentaa massadatan ja tekoälyn avulla jopa yksilöihin. Myös tutkimus on edennyt. Hyvä on, että aihepiiriä tutkitaan jälleen myös suomeksi. Joonas Pörsti
Pasi Eronen Watt & Juha-Antero Puistola: Valheiden sota – miten suurvallat muokkaavat todellisuutta (Into Kustannus, 2026)
Valheiden sota haluaa antaa lukijalle välineitä hahmottaa informaatiovaikuttamisen ilmiöitä ja niiden vaikutuksia – ja tarjoaakin siihen kattavan ja varsin ajankohtaisen näkymän. Kirja vilisee sekä historiallista taustaa että viimeaikaisia esimerkkejä digitaalisesta informaatiovaikuttamisesta. Venäjän ohella teos tarkastelee myös Kiinasta ja Yhdysvalloista tulevaa vaikuttamista – teknologiajättejä unohtamatta.
Yhdysvalloissa lehdistönvapautta vastaan on viime vuosina hyökätty ennennäkemättömällä tavalla, mikä heijastuu tapahtumien tulkintoihin myös ulkomailla. Monet Yhdysvaltojen sisäiset tapahtumat polarisoivat kansalaisia Suomessakin, kun Yhdysvaltojen hallinto esittää tapahtumista täysin erilaisia tulkintoja kuin riippumaton media.
Yhdysvalloista tuleva vaikuttaminen näkyy myös muun muassa X-alustalla, joka on Elon Muskin valtakaudella muuttunut avoimeksi poliittisen vaikuttamisen välineeksi. Yhdysvaltojen tekoälyvalta puolestaan luo, muokkaa ja personoi informaatiota aivan uudessa mittakaavassa.
Kirjoittajat tarjoavat tilannekuvan lisäksi myös näkemyksiä siihen, miten informaatioympäristön haasteisiin voidaan vastata. Informaatiovaikuttamisen seurantaan on kyllä Euroopassa alettu viime vuosina enenevissä määrin panostaa, mutta vaikuttajia ei juuri koskaan rangaista, Eronen Watt ja Puistola toteavat. Kirjoittajien mukaan tärkeää pohjaa vaikuttamiseen vastaamiseksi valetaan vapaan laatumedian tukemisella, faktantarkistuksella, sivistystyöllä ja medialukutaidolla, mutta myös muuta tarvitaan:
”Niin kauan kuin Eurooppa ei ole valmis kovempiin otteisiin, kuten välittömiin ja tuntuviin sanktioihin alustoille, palveluiden katkaisemiseen uhkatilanteissa tai radikaaliin oman digitaalisen infrastruktuurin rakentamiseen, hyökkääjän ja puolustajan välinen epäsymmetria säilyy. Olemme ulkoistaneet kognitiivisen ympäristömme säännöt toimijoille, joiden intressit eivät ole omiamme.”
Tavallinen kansalainen voi osallistua informaatiopuolustukseen pienillä arjen teoilla. Somessa vastaan tulevia väitteitä ei kannata jakaa eteenpäin, jos ne vaikuttavat vähänkin kyseenalaisilta, Eronen Watt ja Puistola neuvovat. “Jokainen jako, tykkäys ja viesti on pieni valinta: oletko viestinviejä vai viestien suodattaja?” Pipsa Havula
Johanna Kukka ja Pekka Sauri: Ihmisyyden rajoilla – mitä välillemme jää tekoälyn aikakaudella? (Docendo, 2025)
Tekoälykeskustelu horjuttaa vanhaa maailmankuvaamme. Olemme iästämme riippumatta kaikki samaa siirtymäsukupolvea fyysisen maailman muuttuessa digitaaliseksi nopeammin, syvemmin ja laajemmin kuin yhdessäkään tähänastisista teknologisista murroksista. Dataa kerätään meistä, käyttäytymisestämme, arvoistamme ja yhteyksistämme. Sen avulla toimintaamme voidaan ohjailla niin kaupallisiin kuin poliittisiinkin valintoihin.
Uuteen todellisuuteen pureutuvat kirjassaan sisällöntuottajana työskennellyt Johanna Kukka sekä vihreiden entinen puheenjohtaja, filosofian tohtori Pekka Sauri. Tekoäly voi olla muutoksen moottori, mutta vain hallitussa ja läpinäkyvässä käytössä. Emme ole vielä löytäneet tasapainoa tekoälyn sääntelyn ja digijättien vaikutusvallan välillä.
Kukka ja Sauri lainaavat brittiläistä teknologiayrittäjää ja DeepMindin perustajaa Mustafa Suleymania, joka muistuttaa, että sääntely on tärkeää, mutta liiallinen rajoittaminen hidastaa innovaatioita. Euroopan on tämän vuoksi väitetty jäävän jälkeen Yhdysvalloista ja Kiinasta.
Elämme syvän epäilyn aikakautta tekoälyllä tuotettujen syväväärennösten ja monimuotoisen disinformaation tulviessa informaatioympäristöömme. Joillekin hallinnan tunne voi olla totuutta tärkeämpi, jos väärennökset helpottavat aitojen todisteiden kieltämistä ja heikentävät luottamusta todellisiin lähteisiin. Vaikka tekoäly saattaa hyvinkin jäljitellä aitoa, se on parhaimmillaankin vain tukiäly, kanssaäly, joka voi tukea ihmisen omaa luovuutta ja päätöksentekoa.
Kukka ja Sauri korostavat aitoja kohtaamisia tosielämässä sekä erityisesti lasten ja nuorten mediakasvatuksen merkitystä. Tekoäly ei voi koskaan tuntea tuulta ihollaan eikä haistaa kukkien tuoksua puutarhassa. Ihmisen tehtävä on määritellä tekoälyn rooli ja varmistaa, että se palvelee ihmiskuntaa. Meidän on säilytettävä kykymme erottaa aito vuorovaikutus keinotekoisesta. Päivi Pulkkinen
Marianne Mäkelin, Elisa Silvennoinen, Kati Mäkitalo toim.): 50 myyttiä tekoälystä ja datasta (Vastapaino, 2025)
Oletko kartalla siitä, mitä datalla (myös sinun datallasi) saa ja ei saa tehdä? Entä tiedätkö miten tekoälyjärjestelmät seuraavat toimintaasi verkon syövereissä? Mäkelinin, Silvennoisen ja Mäkitalon toimittama teos vastaa 50 polttavimpaan kysymykseen liittyen vääriin tai vähän sinne päin oleviin yleisiin tekoäly- ja datamyytteihin.
Kirjan kirjoittajat ovat Generation AI ja DataLit -hankkeiden oikeus-, kasvatus-, ja tietojenkäsittelytieteen sekä sosiologian ja filosofian tutkijoita. Tämä osaaminen takaa sen, että kirjasta löytyy viimeisin ja paras ymmärrys niin filosofisista pulmista ja eettisistä haasteista, lainsäädännöstä kuin välineiden sovelluksista lasten ja aikuisten arjessa.
Kirjan ”myytinmurtaja” -rakenne on hieman häiritsevä, sillä sen takia muun muassa sisällysluettelo koostuu listauksesta (enimmäkseen) paikkansapitämättömiä väitteitä. Tämä ei kuitenkaan vähennä kirjan sisällön merkitystä. Erityisesti vääriä käsityksiä oppimisesta ja lasten oikeuksista on tärkeää oikaista. Niin sanottu ”tekoälynatiivi” teini ei ole sisäsyntyisesti jonkin ihmeellisen immersion kautta valmis kohtaamaan tätä uutta teknologiaa, vaan hän tarvitsee siihen merkittävässä määrin kasvatusta sekä aikuisten apua omien oikeuksiensa turvaamiseksi.
Lopulta lukijan yllättää kirjan selkeys sekä helppolukuisuus. Teoksen toivoisi päätyvän jokaisen vähänkään tekoäly- sekä datajärjestelmien parissa työskentelevän asiantuntijan, opettajan, virkailijan ja toimittajan käsikirjastoon. Se on myös saatavissa vapaasti sähköisessä muodossa: https://doi.org/10.58181/VP9789523972513. Severi Hämäri
Hannu Sokala: Maailman 50 vaarallisinta valhetta (Otava, 2026)
Miten valita kaikkein vaarallisin valhe? Tai 18. vaarallisin? Hannu Sokala yrittää vastata tähän kirjassaan maailman 50 vaarallisimmasta valheesta. Järjestystä tärkeämmäksi osoittautuu se, mitä yhteistä valheilla on. Niillä halutaan rapauttaa uskoa tietoon, joka lähestyy totuutta. Näkemyksiä, mielipiteitä ja uskomuksia on aina erilaisia, ja niistä voidaan olla montaa mieltä. Jokaisesta asiasta lienee kuitenkin vain yksi totuus – eikö niin?
Ei aina. Salaliittoteoriat syntyvät siitä epäilyksestä, että joku taho hyötyy asioiden oikean laidan pimittämisestä. Kävikö Artemis II Kuussa? Oliko Kiinassa kuitenkin salainen laboratorio, jossa kehitettiin pandemian aiheuttanut virus? Mitä, jos 5G-mobiiliverkoissa ja muissa uusissa teknologioissa piilee vaaroja, joita ei ole saatu ajoissa selville ja olemme kaikki altistumisvaarassa? Vaihtoehtoiset “totuudet” tarjoavat vastapainoa vallitseville selityksille.
Tässä tullaan tietämisen ja ymmärtämisen eroon. Tietäminen ei riitä – myös mainituista esimerkeistä löytyy tietoa – mutta vasta sen ymmärtäminen, mitä on kuullut, nähnyt tai lukenut, auttaa hahmottamaan maailmaa. Ymmärtämisessä oleellista on kriittinen ajattelu, jota kehittämällä pääsee valheiden verkkojen toiselle puolelle.
Esipuheessa Sokala mainitsee, että myös älykkäät ihmiset sortuvat salaliittoteorioihin. Aivot ovat usein häkellyttävän laiska elin: jos jokin kuulostaa todelta, pidämme sitä totena. Laiskuudella tarkoitan tässä ajattelun energiatehokkuutta, jota Pauliina Avola ja Viivi Pentikäinen käsittelevät pedagogiikan alan kirjassaan Kukoistava kasvatus. Kriittinen ajattelu, ajattelun kirkastaminen ja monimutkaisten asioiden selvittäminen vaativat energiaa, aikaa ja vaivaa. Mitä vähemmällä energiankäytöllä selviämme, sitä tyytyväisempi kehomme on. Valheisiin ja salaliittoteorioihin lankeavat älykkäätkin ihmiset, jotka välttelevät vaivannäköä.
Hannu Sokalan kirja on erinomainen kokoelma valheista eri alueilta ja kauempaakin historiasta, keskittyen kuitenkin ajankohtaisiin sekä viime aikoina esiintulleisiin harhautuksiin. Ennen kaikkea teoksen kokoelma on muistutus siitä, miksi kriittinen ajattelu on tärkeää. Aki Saariaho
Kirjakatsauksen tekijöistä Joonas Pörsti ja Pipsa Havula kuuluvat Faktabaarin toimitukseen. Päivi Pulkkinen on musiikin maisteri ja mediakasvatuksesta kiinnostunut isoäiti. Severi Hämäri on filosofi ja tietokirjailija ja Aki Saariaho opettaja-filosofi.
Jaa eteenpäin
