Faktabaarin uudet avaukset: internet-lukutaito ja yhteistyöverkostot

Faktabaari-yhteisö suuntaa viisivuotisen vaaliurakkansa jälkeen katseensa vääristeltyyn informaatioon ja erityisesti kuvien ja videoiden käyttöön sekä yhteisönsä ja verkostojensa mobilisointiin.

Faktabaari oli ainoana suomalaisjäsenenä käynnistämässä  viime keväänä EU-vaalien yhteydessä sekä eurooppalaista  että kansainvälistä faktantarkistus- ja verifikaatioverkostoa. Kehitämme nyt omaa lähestymistapaa digitaalisten informaatiohäiriöiden näkyväksi tekemiseksi yhdessä näiden vertaisverkostojen sekä kotimaisten kumppaniemme kanssa. Viimeisin esimerkki on Pagella Politican kanssa tehty yhteisartikkeli Victor Orbánin Suomeen kohdistamasta hämmennysyrityksestä.

Faktabaari osallistuu tänä syksynä uuteen, EU-tason mediakasvatushankkeeseen, jossa valmistellaan internet-lukutaitomateriaalia opettajien tueksi. Osallistumme myös uuden työkalun kehittämistyöhön, jonka tavoitteena on luoda erilainen tapa osallistaa kansalaisia tietojen varmentamisessa. 

Internet-maailman luomia haasteita läpinäkyväksi tehdessämme puhumme siis internet-lukutaidosta,koska mielestämme medialukutaito ei käsitteenä ole tässä ajassa enää riittävä kuvaamaan digitaalista toimintaympäristöämme. Tarkistamme sisältöjä, joiden kautta voimme kertoa laajemminkin rakenteista ja ilmiöistä yksittäisten virheellisten, vääristeltyjen tai vahingoittavien sisältöjen sijaan. 

Päätavoitteemme on siis aktivoida kriittiseen ajatteluun sekä rakentaa luottamusta digitaalisen murroksen aikakaudella. Luonnollisesti toiminta tukee myös alkuperäistä missiota “faktapohjaisen julkisen keskustelun puolesta”. Yksittäisistä teemoista tarkoityuksena on pitää esillä erityisesti nuorta seuraajakuntaamme kiinnostavaa ilmastoteemaa, jonka osalta Greta Thunbergia koskeva EDU-hankkeen tarkistus  oli kesällä ehdolla maailman vaikuttavimmaksi faktantarkistukseksi. Lisää ajatuksia faktantarkistuksen kehittämisestä aiemmasta blogistamme

EU:n medialukutaito-ohjelma, jonka Faktabaari EDU aloittaa syyskuussa liettualaisten, espanjalaisten ja kreikkalaisten mediakasvattajaverkostojen kanssa, takaa minimiresurssit uudistamistyölle. Lisäresursseja hankkeelle haetaan suomalaisten yhteistyökumppaniemme kanssa. Lähestymistavallemme on kova kysyntä, josta kielivät kymmenet esiintymispyynnöt ja kansaińväliset haastattelut kevään CNN-haastattelu mukaan lukien. Toimintaympäristöä on vielä kartoittamatta ja ainoan suomalaisen faktantarkistajan toiminta tarvitsee vakiinnuttamista ja riippumattomuuden takaavaa tukea. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi haemme aktiivisesti rahoitusta korkeaan digitaaliseen etiikkaan sitoutuvilta tahoilta. 

Joulukuuksi 2019 Tietämisen vapauden päivän yhteyteen suunnitellaan seminaaria  kuvan ja videon manipuloinnin kasvavasta roolista yhteistyökumppanien kanssa. Keväällä  2020 järjestämme seminaarin faktantarkistuksen malleista Pohjoismaissa.  

Kevään suunnitelmista faktantarkistuksen kehittämisen osalta paljastettakoon myös yhteisöämme osallistava pilotointisuunnitelma, jossa median käyttäjä ei ole tuote vaan tuottaja ja jokainen edistää omalla panoksellaan faktapohjaisuutta ja mahdollistaa journalismia. Lisätietoa saa laittamalla viestin toimituksen meiliin tai tapaamalla meitä internet-lukutaitohankettamme sivuavaan, kansainväliseen My Data -seminaariin syyskuussa.

Kansainvälisen standardin vaatimaan faktantarkistusrytmiin tähtäämme yhteistyökumppaniemme kanssa kesällä 2020.  Toistaiseksi painotamme tarkistettujen aineistojen pedagogisuutta. Esittelemme niitä esimerkkeinä informaatiohäiriöistä. Kiitämme kaikista meille lähetetyistä tarkistusvinkeistä. Ne huomioidaan vaikka emme pysty läheskään kaikkia tarkistamaan. Lisää ajatuksia faktantarkistuksen kehittämisestä aiemmasta blogistamme
 
Tervetuloa mukaan toimintaan tai piipahtamaan vaikka kahvilla. Tapahtumakalenteria kokoontumisiin muun muassa uudelle toimistollamme (Aleksanterinkatu 12) päivitetään tänne.
 
Pidetään kaikki huoli suvereenista internetistä  digitaalisen murroksen kiihtyessä. Tupaantuliaisia odotellessa –  kippis!
 
Faktabaarin toimituksen ja Avoin yhteiskunta ry hallituksen puolesta
 
Mikko Salo
Pj, Avoin yhteiskunta ry
Faktabaarin isäntä
 
Petra Piitulainen- Ramsay
Vastaava toimittaja, Faktabaari
 
Kari Kivinen
Varapj, Avoin yhteiskunta ry
Faktabaari EDU, pääpedagogi

toimitus@faktabaari.fi
 

avoinyhtk@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.