Joukkorahoitushankkeen minimisummaa pienennettiin ennakkoäänestyksen alkaessa

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona 29. maaliskuuta.

Faktabaarin joukkorahoitushanke on päättymässä 1.4.2017, eikä kokoon ole vielä saatu tarvittavaa minimisummaa.

Faktabaari yrittää viimeisten päivien loppukirin aikana saada kasaan puolet aiotusta rahamäärästä eli 12 500 euroa.

Tällä hetkellä yli 90 rahoittajaa on osallistunut hankkeeseen vajaalla 5 000 eurolla. Rahoittamaan pääset täältä.

Jos Faktabaari ei saa kokoon minimisummaa, hanke raukeaa ja rahat palautetaan joukkorahoitukseen osallistuneille.

Vielä on kuitenkin aikaa rahoittaa, ja Faktabaari uskoo, että viimeisten päivien piikki tuo rahasumman kokoon.

Kerättävällä joukkorahoituksella on määrä tuottaa faktantarkistuksia ennen kuntavaalipäivää.

Ehdota faktantarkistusta vaaliväitteistä tällä lomakkeella!

Faktabaari on kerännyt asiantuntijapoolin, jonka turvin on määrä tehdä livefaktantarkistuksia viimeisten tv-vaaliväittelyiden aikana.

Tavoitteena saada viisi aktiivista faktantarkistajaa kahden viikon täysimittaiseen työhön. Jos rahoitus saadaan kokoon, maksetaan viidelle faktantarkistajalle täysmittaisesta työstä 1000 euron palkkio. Kuntavaali-hankkeesta vastaavalle toimittajalle Tuomas Murajalle maksetaan lisäksi 2000 euroa maalis-huhtikuun työstä.

Tähän mennessä Faktabaari on julkaissut kirjoituksen kuntapäättäjien työstä, kaikille avoimen faktantarkistusoppaan, blogitekstejä.

Joukkorahoitushankkeen mainosvideon tuotantokuluihin on varattu 500 euroa.

Mesenaatti.me -joukkorahoituspalvelu ottaa 10 prosentin palkkion eli 1 250 euroa.

Kansiin koottava kirja pitää sisällään faktantarkistustapaukset, blogitekstit, haastatteluja, manuaalin sekä nimilistan rahoittajista. Kirjan tuotantokulut ovat 20 euroa teokselta. 50 teoksen julkaisemiseen on varattu 1 000 euroa. Kirjan postituskulut ovat noin 6 euroa teosta kohti. 50 teoksen lähettäminen maksaa siis 300 euroa.

2.4. pidettävän, kaikile avoimen faktantarkistustilaisuuden kuluihin on ajateltu 500 euron summaa. Tilaisuuden kuntavaalit työpajassa Faktabaarin kehitysryhmän jäsenet ja muut vapaaehtoiset tukevat kuntavaalit - hankeryhmää talkoohengessä.

Muihin menoihin ja Faktabaarin kehitystyöhön ensi vuoden maakuntavaaleja ajatellen jää 1 950 euroa

Faktabaarin ja palvelun taustalla olevan Avoin yhteiskunta ry:n ensisijainen tarkoitus on ollut testata joukkorahoitusinstrumenttia täydentävänä rahoituskanavana ja joukkoistuksen tukena. Mobiilisovelluksen rakentamiseen, matkakuluihin ja alustan kehittämiseen ei tämän välineen puitteissa ole ollut painetta, vaikka tarvetta toki olisi. Kaikki tukeva toiminta on aina vaikea rahoituttaa etenkin tällä aikataululla ja hankekuvauksella.

Viimeiset päivät ovat ratkaisevia. Tule mukaan rahoittamaan faktantarkistustyötä ja haasta kollegasi, ystäväsi ja sidosryhmäsi mukaan, jotta yhteiskuntakeskustelusta saadaan yhä faktapohjaisempaa ja siten parempaa!

info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.