Hannu-Pekka Ikäheimon verkkoluento: Valistunut portinvartijuus digitaalisena aikana (katsottavissa 2.5. saakka)

Sitran projektijohtaja, politiikan tutkija Hannu-Pekka Ikäheimo piti 23.4. 2024 luennon Faktabaarin ja Aalto-yliopiston yleisöluentosarjassa”Alustat, teknologiat ja vaikuttamien – utopiat ja dystopiat”.

Hän esittelee luennollaan portinvartijuuden käsitteen, jonka kautta voi katsella maailmaa ja mediaa.

Käsitettä ruodittiin viime vuonna julkaistussa kirjassa “Portinvartijat – Kamppailu tiedon vapaudesta”, jonka Ikäheimo kirjoitti yhdessä journalisti Olli Seurin kanssa.

Portinvartija viittaa tahoihin tai henkilöihin, jotka valvovat, mitä tietoa ihmiset saavat. Niitä on nykyään paljon enemmän kuin ennen. Siinä kun Ikäheimon lapsuudessa oli vain kaksi tv-kanavaa, nykyään jokainen on sisällöntuottaja.

“Ollaan menty todella hierarkkisesta tuotantomallista todella hajautettuun tuotantomalliin”, Ikäheimo sanoo.

Portinvartijoita on maailmassa nykyään kuitenkin hyvin erilaisia. Yhdysvalloissa haetaan voiton maksimointia kasinohengessä, Kiinassa nojataan valtiollisen valvonnan malliin. EU on hakenut näiden välistä kolmatta tietä sääntelyllä.

Ikäheimo puolustaa “Pohjoista teoriaa” kansalaisten viestinnälisten oikeuksien ja demokratian parhaana puolustuksena. Siinä nostetaan “valistunut portinvartijuus” ihannemallinna.

Pohjoismaiset vahvuudet erottuvat kansainvälisissä vertailuissa. Meillä mediaa leimaa laaja tavoittavuus, poliittinen sitoutumattomuus, toimittajakunnan ammattimaisuus ja laaja julkisen palvelun tiedonvälitys eli vahva yleisradioyhtiö. Pohjoismaat sijoittuvatkin korkealle sekä lehdistönvapautta että sananvapautta koskevissa vertailuissa.

Sitra onkin ehdottanut neljää askelmaa valistuneen portinvartijuuden säilyttämiseen:

  1. Pidetään vahvat portinvartijamme vahvoina
  2. Vahvistetaan omaa demokratiainfrastruktuuria
  3. Tuetaan yksilön valmiuksia portinvartijoina
  4. Suojellaan pohjoismaista sananvapauden mallia
info@faktabaari.fi

Evästeet

Käytämme sivustollamme yksityisyyden suojaavaa analytiikkaa palveluidemme parantamiseksi.

Lue lisää tietosuoja käytännöistämme täältä.